Olen erikoistunut isojen arvoasuntojen välittämiseen Etelä Helsingissä etenkin seuraavilla alueilla, Kaartinkaupungissa, Kaivopuistossa, Katajanokalla, Kruununhaassa, Kulosaaressa, Kuusisaaressa, Kaskisaaressa.

Monet välittämistäni kohteista ovat lisäksi sijainneet kävelymatkan päässä konttoriltamme, Kasarmikadulla, Korkeavuorenkadulla, Vuorimiehenkadulla, Bernhardinkadulla, Puistokadulla, Merikadulla sekä vanhassa Eirassa ja Etu-Töölössä.

Lisäksi olen erikoistunut kansallisen ja omarantaisen kiinteistöpääomamme välittämiseen Uudellamaalla ja Varsinaissuomen alueella. Myytyihin kohteisiin kuuluvat niin arvokkaat huvilat, yksityiset saaret, kartanot, maatilat ja erikoisemmat kohteet kuten merivartiostoasema, pappilat ja isommat metsäalueet ja useamman rakennusoikeuden sisältävät tilat. Kiinteistöt hieman laajemmalla alueella Loviisasta – Hankoon ja Salosta Uuteenkaupunkiin.

Työskentelen myös aktiivisesti Tukholman ketjukolleegamme Skeppsholmen Sotheby´s välittäjien kanssa.

Palvelen teitä arkisin 10:00 – 17:00 sekä muina aikoina sopimuksen mukaan.

Välitän seuraavia kohteita

Erillistalo

Lyökkiniemi 22 B,
02160 Espoo

268 m2

Arkkitehtuurikilpailuun perustuen tontin ja kahden erillistalon rakentamiseen valikoituivat Avanto A...

3 480 000 €

NÄYTÄ KOHDE

Kerrostalo

Korkeavuorenkatu 21 B,
00130 Helsinki

184 m2

Kolmannen kerroksen läpitalon huoneisto, josta näkymät Design- ja arkkitehtuuri museoille ja parv...

3 200 000 €

NÄYTÄ KOHDE

Omakotitalo

Forsbyntie 70 B,
10330 Raasepori

380 m2

Billnäsissä tarjoutuu nyt ainutlaatuinen mahdollisuus hankkia Rakennusapteekin aikaisemmat toimiti...

420 000 €

NÄYTÄ KOHDE

Omakotitalo

Forsbyntie 70 A,
10330 Raasepori

230 m2

Billnäsissä tarjoutuu nyt ainutlaatuinen mahdollisuus hankkia Rakennusapteekin aikaisemmat toimiti...

470 000 €

NÄYTÄ KOHDE

Huvila

Norrstrandintie 387,
21660 Parainen

227 m2

Tämä upea Huvilakokonaisuus sijoittuu suojaiselle merenlahdelle, vain viitisen kilometriä Nauvon ...

1 450 000 €

NÄYTÄ KOHDE

Omakotitalo

Kaskiauranpolku 8,
00340 Helsinki

375 m2

Kaunis ja edustava omakotitalo omalla rannalla Kaskisaaren suojaisassa sisälahdessa Mustasaareen/La...

4 950 000 €

NÄYTÄ KOHDE

Maatila

Angelniementie 185,
25230 Salo

700 m2

Kiinteistö-osakeyhtiö Angelniemen Aurinko, omistaa ja hallinnoi Kemiön saaressa, Päärnäspään...

4 200 000 €

NÄYTÄ KOHDE

Välitän myös seuraavia vuokrakohteita

Bernhardinkatu 5 A 5, 00130 Helsinki

222 m² | 5 h + ateljee + k + apuk + sauna

Vuokra 4 950 € / kk

Ylimmän kerroksen atlejee-huoneisto, jossa on suuri aurinkoinen terassi

Helsingin ehdotonta kulttuurihistoriaa edustava kaunis arvokoti, tarjotaan Helsingin ydinkeskustassa vuokrattavaksi

Kutsu Kenneth arviokäynnille!

Oletko ostamassa? Oletko myymässä? Etsitkö sijoituskohteita?

Kerro miten voin auttaa niin otan sinuun yhteyttä.

Tämän sivun suojaa reCAPTCHA, mikä tarkoittaa, että Googlen tietosuojakäytännöt ja käyttöehdot ovat voimassa.

Sotheby’s & Sotheby´s International Realty®

Vuonna 1744 perustetun, perinteikkään Sotheby’s huutokauppakamarin rinnalle perustettiin vuonna 1976 kiinteistönvälitysketju, jonka toiminnan kulmakivenä on tarjota laatutietoisille asiakkaille kiinteistömarkkinoilla yhtä vahvaa markkinaosaamista ja palvelutasoa kuin taiteen ja antiikin välityksessä, yksilöllisesti ja hienovaraisesti.

Sotheby’s®
Huutokauppakamari

Lue lisää

Sotheby’s
International Realty®

Lue lisää

Tutustu
henkilökuntaamme

Ota yhteyttä

Helsingin Toimipisteemme

Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevassa toimistossamme tapaat joukon motivoituneita ja asiantuntevia välittäjiä, joiden päämääränä on tehdä unelmastasi totta.

Toimistoamme ympäröi dynaaminen Kaartinkaupunki muotiputiikkeineen, fine-dine-ravintoloineen sekä korkeatasoisine hotelleineen.

Kävelet toimistollemme vain muutamassa minuutissa Esplanadilta tai Senaatintorilta.

Reittiohjeet